16.8.2015

Koulu loppui

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja pitää palata tylsään maailmaan takaisin. Koulu loppui viikko sitten ja edessä onkin mielenkiintoinen tulevaisuus. Löytyykö oppaalle tarpeeksi töitä itsensä elättämiseen ja mitä kaikkea muuta tässä keksii töiden lisäksi.
Viimeinen viikko koulussa sisälsi lähes ainoastaan näyttökokeet jossa testaillaan oppaana toimimista sekä muutamia muita nippelitietoja joita saattaa tarvita asiakkaiden kanssa. Asiakkaina meillä oli juuri aloittanut uusi opaskurssi sekä tutkinnon vastaanottajina neljä arvioitsijaa.

Tiistai:
Asiakkaiden lähettäminen pyörävaellukselle. Yksi neljästä opasryhmästä hoiti fillarit ja kaiken muunkin lähtöön liittyvän kuntoon. POKS ja asiakkaat matkaan. Asiakkaiden retki on samalla heidän kurssinsa ensivaellus. Toinen ryhmä piti rastia Torronsuolla jossa keitinjuttuja ja kolmas ryhmä Liesjärven puolella esitteli rinkan säätämistä ja sisältöä. Mun ryhmä olikin yöpaikalla opastamassa majoittautumista sekä kaikkea siihen liittyvää.  Rasi kesti iltapäivästä seuraavaan aamuun.


Keskiviikko:
Aamulla aikaisin ylös ja asiakkaiden lähettäminen kohti Korteniemen perinnetilaa jossa opastamme ryhmille perinnetilan toimintaa sekä entisaikojen työmenetelmiä. Onneksi itselleni osui nakki tervanpoltosta. Tuttua juttua.

Arvioitsijat tarkkana kirjaamaan virheitä.
Seuraavaksi kanootilla siirtyminen eteenpäin ja lounastaukoa. Kalastusopastusta ja kaikenlaista hopinää luonnosta sekä syötävistä kasveista. Loppuillasta asiakkaat lähtivät omille teillensä ja me jatkoimme matkaa kohti yöpaikkaa arvioija perässämme. Matkalla kaksi rastia: Tulenteko ja hätämajoite. Molemmissa vain joitakin minuutteja aikaa. Yöpaikalla avotulimajoite tarpista ja sapuskaa naamaan.


Torstai:
Leirin purku ja takaisin opistolle. Sauna ja loppukeskustelu miten hommat meni. Itseni kohdalla oli vain yksi merkintä eikä sekään ollut punainen. Missään muussa ei huomautettavaa :) Eli hyvin meni. Samoin kaikki kirjalliset tehtävät tehtynä ja kaikki lajitentit läpi joten sehän tietää hyväksyttyä ammattitutkintoa!


Luokallamme on 18 opiskelijaa joista 16 teki kaikki tentit yms. ja ilmestyi näyttöön mukaan. Näytön jälkeen kurssilta valmistui 16 erä- ja luonto-opasta... En haluaisi valittaa, mutta näytön taso on huono.  Näytössä ei oikeastaan ole juurikaan mitään hankalaa tai haastavaa jos vähänkään enemmän on ollut kiinnostunut osa-alueiden sisällöstä. Vähän temppuillaan temppuradalla ja jutellaan mukavia. Jos olisin ollut itse tutkinnon vastaanottajana olisin samantien hylännyt muutaman jo ihan käyttäytymisen puolesta.

Onneksi tästä se opiskelu vasta alkaakin ja voi alkaa rakentamaan ammattitutkinnon päälle aitoa osaamista.


Ps. Etsin asuntoa pohjoisesta. Halpa ja yksinkertainen mökki. Kunhan katto pitää vettä niin kelpaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti