Sadetta ja herkkusieniä

Sopivan talvinen sää pienelle Nuuksion retkelle. Tai no... Sadetta luvattu koko illaksi ja yöksi. Keskellä viikkoa olleen vapaapäivän kunniaksi nokka kohti Nuuksiota lähimmälle nuotiopaikalle. Lähimmälle siksi, että matkaan pääsi vasta töiden jälkeen ja sataa vettä. Bussilla Espoon ikealle ja siitä kävellen kohti Sorlampea ja sen tulipaikkaa.
En ottanut sadehousuja mukaan lainkaan. Sadehame oli repussa, mutta jäi käyttämättömäksi. Lundhags ahke housujen kalvo reiden ja polven päällä saa riittää varsinkin kun oli kohtalaisen lämmin keli noin +4 astetta. Tai siis lämmin kun kävelee reippaasti. Joten sapuskan kimpuun!

Täytetyt herkkusienet.
Reseptejä on netti pullollaan, mutta tulipahan kokeiltua tällä kertaa tätä.
Tarvitset seuraavat varusteet:

-Isoja herkkusieniä
-Makeaa sipulia
-Tuoretta chiliä
-Sinihomejuustoa
-Tilkka vettä
-Puukko jolla tehdä ruokailuvälineet puusta ja leikata aineksia
-Nuotion

Puukolla herkkusienen kanta pois. Varo puhkomasta koko sientä. Raaputtele myös sieneen jäävää koloa leveämmäksi jos haluat enemmän täytettä sisälle. Suosittelen sitä juuston ystäville.


Lisää sienen sisälle pilkottu sipuli sekä chili. Painele varovasti niitä reunojen alle. Seuraavaksi sinihomejuustoa niin paljon kuin mahtuu sekä todella pieni tilkka vettä. Teelusikallinen on ihan tarpeeksi tai jopa liikaa. Veden tarkoituksena on jakaa lämpöä ja vähäsen pehmentää chiliä sekä sipulia.


Seuraavaksi täytetty sieni kiedotaan... Ai niin eihän mulla ollutkaan foliota. Eli siis laitetaan lämpöön sellaisenaan. Kokeilin väärinpäin olevaa kattilaa josko se auttaisi juuston sulamisessa. Sehän toimi!


Sieni sai olla aika pienessä lämmössä varmaan vartin tai ylikin kunnes juusto alkaa pehmenemään. Sitten varovainen siirto lämpimämpään jossa väriä alkaa tulemaan pintaan. Lähes kaikki vesi höyrystyi pois. Huokoinen sieni ei pala kovin helposti varsinkin kun kosteus puskee pinnan läpi.
Sienen ollessa grillissä voit valmistella lisukkeen lammasmakkarasta sekä vuolla itsellesi sopivat ruokailuvälineet.


Herkullista!!! Sieni näytti todella kuivalta ja pahalta, mutta mehevä täyte peittää sen allensa. Samankaltaisia huomattavasti pahempia täytettyjä sieniä voi valmistaa kotona uunissa, mutta se ei ole lainkaan niin hyvää kuin avotulella tehtynä.

Niin ja itse retki kutistui kolmeen vine videoon. Tässä twitteristä poimittuna yksi.